Positiivisuudesta ja menestyksestä

Kuten monesti mielipidepostausten kohdalla, haluan aloittaa disclaimerilla: positiivisuus on mielestäni todella hieno juttu. 

Olen miettinyt sitä jo pidemmän aikaa, ja sain sytykkeen kirjoittaa aiheesta Annikan hauskan postauksen luettuani. Suosittelen tsekkaamaan, jos haluat tietää, miksi donitsista kannattaa mieluummin huomata se rinkula kuin se keskellä oleva tyhjä tila.

Vielä kerran: en missään tapauksessa halua kritisoida positiivisuutta. Kaikkien kynnelle kykenevien kannattaa ottaa siitä ilo irti.

Itse yritän arkielämässä noudattaa sitä asennetta, joka nauratti äitiäni, kun olin kahdeksan. Kuljimme rappukäytävässä, kun naapurin kovispoika alkoi lällättää minulle juttuja, joita ala-asteikäisillä kovispojilla on tapana lällätellä.

-Ai sä oot kirjoittanut musta laulun, onpa kivaa! olin vastannut pojalle ja jatkanut sitten iloisena matkaani. Äitini oli vaikuttunut, ja pyysi minua vaalimaan asennettani.

Naapurinpojan kiusoittelemaksi joutuminen on helppo kääntää voitoksi, samoin kuin vaikkapa ruuhkaan juuttuminen, kiukkuinen asiakaspalaute tai väliaikainen työttömyys. Turhaan myrtseily esimerkiksi junasta tai lentokoneesta myohästymisen, huonosti menneen duunihaastattelun tai jonkun parisuhdedraaman vuoksi on kuitenkin varmaan tuttua jokaiselle. Tällaisiin tilanteisiin ohje "ajattele positiivisesti" soveltuu paremmin kuin hyvin. 

Valitettavasti kaikki ongelmat eivät kuitenkaan kuuluu shake it off -sarjaan. 

Tätä pointtia ei varmasti edes tarvitsisi tuoda esille, koska suurin osa tarkoittaa positiivisuuden voimasta puhuessaan varmasti juuri niitä arkipäiväisiä ongelmia, joita ihmiset usein murehtivat ja märehtivät ihan turhaan. Tuntuu kuitenkin, että viime aikoina positiivisuuden ihana idea on yhä useammin valjastettu vähän vähemmän positiiviseen käyttöön. 

Oikeastaan tässä postauksessa ei edes ole kyse positiivisuudesta, vaan siitä, miten asiasta on viime aikoina julkisessa keskustelussa puhuttu. Siitä, miten se yhä useammin esitetään menestykseen keskeisesti vaikuttavana piirteenä, ja miten menestys puolestaan esitetään merkkinä positiivisuudesta. Siitä, kun menestyneet ihmiset kertovat julkisesti, miten kaikki pystyvät kyllä saavuttamaan omat unelmansa, kunhan vain ajattelevat positiivisesti ja uskovat itseensä. 

Nämä kommentit on varmaan usein tarkoitettu tsemppaamaan muita. Siltikin, toimittajana, joka on viime viikon aikana kirjoittanut esimerkiksi sodista, asunnottomuudesta ja järkyttävistä tuloeroista, joudun aina puremaan hammasta jonkun tällaisen esiintulon bongatessani. 

Lainatakseni itseäni: 
Positiivisuuden hypettamisessa ongelmana on se, etta se kaantyy helposti “oman onnensa seppä” –ajatteluun. Valitettavasti iso osa maailman ongelmista on sellaisia, joita niiden kanssa painivat ihmiset eivat voi ratkaista positiivisuuden avulla. Yhteiskunnan tasolla on tarkea myos varoa, ettei positiivisuutta kayteta heikommassa asemassa olevien syyllistamiseen – “no hei, jos ajattelisit positiivisesti niin olisit jo saanut toita/parantunut alkoholismista/loytanyt ystavia” –tyyliin. 
En väitä, ettei myönteinen asenne auttaisi työnhaussa, tai alkoholismin päihittämisestä, tai ystävien saannissa, mutta etenkin Brittien kaltaisessa luokkayhteiskunnassa asuessa on erittäin helppo huomata, että positiivisuus (tai ahkeruus, tai lahjakkuus) ei yksin riitä. 

Yksi ongelma positiivisuushypessa on, että sen toimimattomuutta on aika vaikea todistaa. Jos joku on positiivinen eikä silti menesty niin, no... Aina voisi olla vielä vähäsen positiivisempi, ja ehkä asiat sitten sujuisivat paremmin. Keep on smiling! 

Tämä riippuu tietysti myos siitä, kuka aiheesta puhuu. Jos joku köyhistä oloista vaikeuksien kautta voittoon ponnistanut selviytyjä kertoo saaneensa positiivisesta asenteesta paljon tsemppiä, on tämä ehkä vähän painavampi todiste positiivisuuden voimasta kuin yksityiskoulut käynyt tunnetun suvun vesa, joka väittää menestyksensä johtuvan myönteisyydestä. Silti myös ensiksi mainitussa tapauksessa on syytä miettiä, erottaako amerikkalaisen unelman tavoittelussa onnistuneita ja epäonnistuneita ihmisiä juuri positiivisuus vai ehkä kuitenkin jotkut muut tekijät. 

Aivan oma kysymyksensä on se, mitä positiivisuudella tarkoitetaan (mun olisi varmasti kannattanut aloittaa koko postaus tämän äärittelyllä - miten voimme puhua jostain, jos emme edes tiedä, mistä puhumme?). Erityisen tärkeää on, ettei kriitiisyyttä rinnasteta negatiivisuuteen. Jos illallispöydässä on kaksi henkilöä, joista toinen kehuu tarjolla olevaa paistia ja pistelee sitä iloisena suuhunsa sillä välin kun toinen surkuttelee teuraseläinten huonoa kohtelua ja kieltäytyy ruoasta, kumman asenne on positiivisempi? Entä kumman tavoittelemisen arvoinen? 

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, positiivisuus esitetään turhan usein valintana (don't worry, be happy!) ottamatta huomioon olosuhteiden ja kokemusteen vaikutusta ihmisten kykyyn ajatella myönteisesti. Tarkoitan tällä paitsi sitä, että tietyissä tilanteissa positiivisuus on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, myös sitä, että ihmisten aiemmat kokemukset muokkaavat näiden kykyä positiiviseen ajatteluun ihan tavallisissakin tilanteissa. Jos joku koulutyttö joutuu kiusatuksi joka päivä paitsi luokkatoveriensa, myos harrastuskaveriensa ja sukulaistensa toimesta, voi olla hankalaa jaksaa hymyillä naapurinpojan haukkulaululle. Tällaisessa tilanteessa kehotus positiivisuuteen saattaisi tsemppaamisen sijasta masentaa tyttöä entisestään, ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna. 

Mutta maalaisjärki ei läheskään aina osu oikeaan, ja siksi on tärkeää jättää ennakkoluulot sikseen ja tutkia asiaa tieteellisesti. Pari vuotta sitten kiinnostuin positiivisesta psykologiasta niin paljon, että hankin kirjahyllyyni sen yhtenä johtotähtenä tunnetun tutkija Barbara Fredricksonin teoksen Positivity. 

Kirjassa Fredrickson argumentoi vahvasti positiivisuuden ja sen... positiivisten vaikutusten puolesta. Hän myos esittelee niin kutsutun positiivisuusration, joka on yksinkertaistettuna positiivisten tuntemusten suhde negatiivisiin tuntemuksiin. Eikä tässä vielä kaikki: Fredrickson kertoo loytäneensa kriittisen positiivisusration, jonka yläpuolelle päästyään ihmiset kukoistavat ja alapuolelle jäätyään taas nuutuvat. Ratio on Fredricksonin mukaan noin 3:1. Mikä parasta, hän paljastaa myös matemaattinen mallinnuksen tukevan tätä maagista suhdelukua. 

Aloitin kirjan suurella innolla, mutta muutuin matkan varrella koko ajan skeptisemmäksi. En osannut selittää itselleni, mistä tämä johtui. Ärsyttivätko minua toistuvat viittaukset joogaan ja meditaatioon? Fredricksonin toisinaan vähän itserakkaita viboja lähettänyt kirjoitustyyli? Liian suuret lupaukset siitä, mihin kaikkeen lisäripaus positiivisuutta oikein pystyisikään? 

Oli miten oli, Fredricksonin esitellessä matemaattiset todisteet teorialleen, olin todella vaikuttunut. Jos numerotkin tukivat alansa arvostetun asiantuntijan väitteitä, ehkä positiivisten ajatusten ja menestyksen välillä todella on kausaalinen suhde. 

(Matikka oli ainoa lukuaine, josta en saanut yläasteen päästotodistukseen kymppiä. Sain ysin. Tästä päättelin, että olin täysin lahjaton matematiikan saralla, ja valitsin lukiossa lyhyen matikan - totta kai! Tämä on paitsi tyypillinen käytosmalli nuorille tytöille, joiden on tapana aliarvioida omat kykynsä ja yliarvioida muiden lahjat, myös erinomainen esimerkki tilanteesta, jossa ripaus positiivisuutta olisi ollut enemmän kuin tarpeen). 

Ehkä minun olisi kuitenkin puutteellisista matikantaidoistani huolimatta kannattanut pitää kiinni kriittisyydestäni. Vähän myohemmin positiivista psykologiaa ja Fredricksonin tyotä nimittäin vavisutti varsin mielenkiintoinen paljastus, kun Brown, Sokal ja Friedman bongasivat räikeitä virheitä niin positiivisuusratio-teoriasta kuin sen tukemiseen käytetyistä matemaattisista "todisteista". Muun muassa The Guardian on kirjoittanut keissistä mielenkiintoisen - ja hauskan - artikkelin. Kannattaa tutustua!

Vaikka Frericksonin teoriaa positiivisuusratiosta on siteerattu todella laajasti, ei siihen liittyviä ongelmia voi tietenkään yleistää koskemaan koko arvokasta ja huippumielenkiintoista tutkimusta tekevä tieteenalaa.  

Akatemian lisäksi positiiviseen ajatteluun on tartuttu myös muilla aloilla. Kuten yllä linkkaamani teksti kertoo, sen markkinoinnista on tullut tuottoisaa bisnestä, joka on kaupallistettu tehokkaasti esimerkiksi kirjojen ja seminaarien muodossa. Tämä selitää varmasti osaksi positiivisuuden ympärille rakennetun hypen. 

Kaikesta tästä huolimatta mielenkiintoni positiivista psykologiaa kohtaan ei ole laantunut. Osallistun edelleen mielelläni kaikenlaisiin positiivisuushaasteisiin, ja näpäytän itseäni (mielessäni) sormille, jos huomaan ajattelevani turhan negatiivisesti. Miksi? 

Siksi, että vaikka emme tietäisi, onko positiivisuudella sellaisia lähes taianomaisia vaikutuksia ihmisen mielialaan ja menestykseen kuin joidenkin artikkeleiden, kirjojen ja inspiraatiopuheiden perusteella voisi luulla, on se joka tapauksessa arvokasta ja vaalimisen arvoista jo ihan itsessään. 

Kirjoitan tätä postausta kuumeisena viltin alla (yksi flunssan positiivisia puolia on se, että jää aikaa syventyä bloggaamiseen), joten en ole ihan varma, onnistuinko sanomaan sen, mitä halusin, ainakaan missään kovin järkevässä muodossa. Olisikin kiva kuulla teidän ajatuksia aiheesta. Pyritkö tietoisesti positiivisuuteen, ja jos pyrit, miksi? Uskotko myönteisen ajattelun liittyvän menestykseen? Oliko Fredricksonin keissi ennestään tuttu, ja mitä ajatuksia se herätti? 

Kommentit

  1. Tosi hyvä ja ajankohtainen postaus! :) Olen miettinyt viime aikoina paljon juuri näitä samoja aiheita. Itse pyrin positiivisuuteen, koska todellakin tuntuu usein, että positiivinen ajattelu saa aivot löytämään lisää uusia positiivisia ajatuksia ja huomioita. Positiivinen mieli on hyvä mieli - totta kai sitä tavoittelee. :) Mutta juuri niin kuin kirjoitit, positiivisuutta ja sen merkitystä menestykseen ja unelmien toteuttamiseen korostetaan nykyään usein tavalla, joka voi saada tuntemaan syyllisyyttä, jos ei itse pystykään juuri nyt omassa elämäntilanteessa ajattelemaan kovin positiivisesti. Esimerkiksi, jos on vaikkapa vakavasti sairas, niin ei siitä positiivisesti ajattelemalla parane, vaan olosuhteet/ympäristö/lääkitys ym. täytyy saada kuntoon myös. Tästähän on kyllä tehty tutkimuksia, että positiivinen ajattelu voi auttaa sairaudesta paranemisessa, esim. lumelääkkeiden vaikutushan taitaa perustua ihan siihen, että potilas uskoo ja ajattelee positiivisesti, että otettu "lääke" auttaa ja se myös siis todella voi auttaa.

    Tässä linkki blogiin , josta löytyy juuri tähän positiivisuuteen ja menestykseen liittyvä postaus. Kirjoittaja on nuori nainen, joka toimii ammattimerenneitona ja haluaa kannustaa niin lapsia kuin aikuisiakin positiiviseen ajatteluun. :) Minusta se oli mielenkiintoinen teksti. Hän ajattelee tai ainakin vahvasti uskoo, että tarpeeksi itseensä uskomalla jokainen voi toteuttaa unelmansa.

    Jossain on tullut myös sellainen ajatus vastaan, että elämässä ei edes ole tärkeintä se, että todella saavuttaa unelmansa, vaan että matka sitä kohti on se tärkein, tai vähintään yhtä tärkeä. Vaikkei koskaan saavuttaisi unelmaansa, voi aina haaveilla ja ruokkia positiivista ajattelua, niin elämä on onnellisempaa. :)

    Vielä yksi linkki todella hyvään blogiin:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, linkitykset eivät onnistuneetkaan. Tässä linkit uudestaan:

      http://merenneitoriia.blogspot.fi/

      http://kirjeenvaihtoatarpaniassa.blogspot.fi/2014/06/ansaittua-ja-ansaitsematonta.html

      Poista
    2. Hei, kiitos paljon mielenkiintoisesta kommentista ja linkeistä, olin juuri tulossa pyytämään, voisitko yrittää linkitystä uudestaan, mutta ehditkin ensin! :)

      Niin hauska idea tuo ammatimerenneito! Brittien Dragon Den -ohjelmassa nähtiin vähän aikaa sitten hieman samanlainen idea - yritys, joka järjestää lasten synttäreille ja muihin juhliin laulavia prinsessoja. Vaikka sijoittajat eivät jostain syystä ryhmälle lämmenneetkään, mun mielestä idea on aivan mahtava ja tuo varmasti paljon iloa kaikille prinsessasatujen ystäville.

      Noi placebolääkkeet ja niiden vaikutus on aivan kiehtova aihe. Kiinnostavaa on myös se, että ilmeisesti lumelääkkeet voivat vaikuttaa, vaikka käyttäjä tietäisi niiden olevan placeboa ja ne voivat myös aiheuttaa sivuvaikutuksia, aivan "oikeiden" lääkkeiden tapaan: www.tekniikkatalous.fi/kemia/article551386.ece


      Poista
  2. Ah kiitos tästä, oon niin samaa mieltä ja graduni liittyy etäisesti samoihin aiheisiin. Olen gradua varten lukenut Rhonda Byrnen The Secret kirjaa ja en voi kuin ihmetellä sen saamaa supersuosiota. Itsellä on tehnyt mieli monessa kohtaa polttaa koko kirja. :'D Lempparikohtani on toteamus, että mikään, edes luonnonvarat, eivät ole rajallisia muuta kuin ihmisten mielissä. :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napsu, kiitos! Kunnolla nauraminen on just mita flunssan keskella tarvitsee. Mun oli pakko lukea sun kommentti aaneen mun poikaystavalle, ja sekin repes totaalisesti ton viimeisen lauseen kohdalla…

      Ja hei, nyt ma todella haluan lukea sun gradun! :D

      Poista
    2. Oonpa kommenttieni kanssa tosi myöhässä mut olin just tulossa sanomaan samaa tuosta kirjasta. Siis jumankekka mitä skeidaa! Ja kaikista uskomattominta on että jotkut ottavat tuon tosissaan. Ja se just johtaa tuohon "köyhät kyykkyyn, ne on vaan niin negatiivisia etteivät menesty, kannattais ajatella positiivisesti niinkuin minä" tyyppiseen ajatteluun.

      Positiivinen ajattelu on toki hyvä juttu ja positiivisuutta kannattaa vaalia, onhan elämä kivaa jos voi joskus hymyilläkin, muttei se mikään taikatemppu ole joka toisi mammonaa ja menestystä :)

      Poista
    3. Voi ei, toi kuulostaa kyllä sen tason kirjalta ettei mun kannata tarttua siihen edes huumorimielessä.. ei voi kun ihmetellä miten se saattaakin olla niin suosittu!

      Poista
  3. Vihdoin muistin tulla kommentoimaan, vaikka postauksen luinkin jo sen ilmestymispäivänä! Hienoa että mun teksti on innostanut uuteen kirjoitukseen! :P

    Toi positiivisuuden vaikuttaminen menestykseen on kieltämättä mielenkiintoinen ajatus ja hankala aihe. Mielenkiintoinen myös kommenteissa esille tullut Secret-kirjaan viittaus, siinä kirjassa taidetaan nimenomaan puhua menestyksestä periamerikkalaisittain rahallisena menestyksenä. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta laitoin kerran siitä tehdyn elokuvan (tai no ei se kai ihan elokuva perinteisessä merkityksessään ole) pyörimään taustalle jotain puuhaillessani. Jos kirja saa vahvoja vastatunteita aikaan, niin tuo "elokuva" on luultavasti vielä pahempi. Mutta ei niinkään välttämättä sisällöltään vaan toteutukseltaan :D Heittäisin että jos siitä osaa poimia muutamia pointteja ja kuoria päältä jenkkikuorrutus pois, niin se ei ole niin paha.

    Mutta siis tuohon menestys-pointtiin. Itse ajattelen aiheesta niin että henkilökohtaisella tasolla positiivisuus voi varmasti auttaa menestyksessä - ei välttämättä rahallisessa, mutta eikös lopullinen menestyminen elämässä ole lopulta jotain muuta kuin rahaa...?

    Meidän pitää pohtia tätä enemmänkin jatkossa, ehkä voidaan saada jatkokirjoituksia aiheesta tulevaisuudessa! ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)